Kun menojalkaa vipattaa. Ja ei ehkä pitäisi.

Useimmilla ihmisillä on tarve välillä irroitella ja niin sanotusti nollata. Jotkut osaavat tehdä nollauksen fiksummin ja eivät tarvi siihen päihteitä tai muuta vähemmän tervettä kiihdytintä. Ja sitten on me muut. Jotkut meistä muistakin onnistuvat pitämään menojalan vipatuksen kohtuudessa, kaikki eivät. Yksinäisellä sudella voi iltajuoksuja kertyä tiliotteeseen siihen tahtiin, kun itsestä tuntuu hyvältä, mutta parisuhteessa tasapaino tämänkin asian suhteen on paras löytyä.

Kaikilla on menovaihe. Sen kesto ja ajankohta sekä toteutus vain vaihtelevat suuresti. Parisuhteessa se harvoin osuu kumppaneille täsmälleen samaan kohtaan. Toinen voi olla jo valmiimpi seesteiseen perhe-elämään ja toinen osapuoli haluaisi vielä vapaammin tuoksutella maailman tuulia. Tästä tulee ennemmin tai myöhemmin ongelma, jos seikasta ei avoimesta keskustella. Jos kummatkin ovat synkassa asian kanssa ja samassa elämänvaiheessa, suhteella on jo hyvät edellytykset onnistua.

Hyvä ystäväni kertoi esimerkin elämästään tyylilleen ominaisesti, suoraan ja kiertelemättä. Tarina on vuosien takaa, mutta aina ajankohtainen; On kesäinen lauantai-ilta. Vaimo on jo siirtynyt yöpuulle työpäivän päätteeksi. Ystäväni tupakoi parvekkeella ja katselee kaupungin torin ihmisvilinää. Muutama olut ja jälkiruoaksi nautittu konjakki kihelmöi mukavasti veressä. Ei nukuta. Ja sitten alkaa se tuttu itselleen vakuuttelun kierre jauhaa päässä. Miksi tässä pitäis kotona olla? Toinenhan nukkuu, kai sille on sama, missä istun? Kaikki tututkin ovat kaupungilla. Tänään on varmasti vuosikymmenen juhlat. Hetken asiaa itselleen perustellen kaveri heittää takin niskaan ja painuu yöhön. Kyllä se puoliso ymmärtää, turha häntä on herättää.

Se tunne, kun polttelee päästä irrottelemaan. Siinä ei miestä, tai naista, pidättele mikään, ei mikään. Tämän lausunnon olen kuullut usein ja myös kokenut. Tunnollisena ihmisenä olen suorittanut tämän vaiheen erittäin tarkasti ja huolella . Nyt peruutuspeiliin katsoessa liiankin huolella. Kaikki menojalan kontrolloimattomasta vipatuksesta johtuneet vaikeudet ja riidat eivät lopulta olleet sen arvoisia. Silti kesti vuosia tajuta asia. Mutta ei niitä ajatuksia tai ajattelemattomuutta varmasti olisi kukaan tai mikään voinut muuttaakaan, elämänvaihe vain oli elettävä ja koettava. Vaikka hinta tuntuu kohtuuttoman kovalta joskus vieläkin.

Mistä tämä ehkä päättömältä vaikuttava käytös voi johtua? Käytös ei johdu päihteistä, se on vakavampi tapaus ja eri tarina. Se on kokematta jäämisen pelko. Kohtuullisen helppoon elämään tottuneen ihmisen suurimpia pelkoja. Mitä, jos minä en elä täysillä koko ajan?

Miten kaverin kävi? Vaimo ymmärsi iltamenot, mutta kaveri ei ymmärtänyt. Nimittäin kohtuutta. Ero tuli ja ystäväni sai livahtaa torin kulman kuppilaan niin usein kuin halusi. Pariskunta kuitenkin onneksi palasi yhteen myöhemmin ja sai ajoituksen muissakin asioissa samalla rattaalle.

Vieläkö itsellä joskus vipattaa? Aivan varmasti. Mutta ei enää koskaan kaiken muun kustannuksella. Nyt jo ymmärtää, että joka hetki ei tarvitse eikä ehkä kannatakaan elää ihan kaasu pohjassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s